Sivut

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Wappusia

Mukavaa vappupäivän iltaa. :) Meidän vappu on sujunut hyvinkin rauhallisissa merkeissä, mitään kummempia suunnitelmia ei ollut, joten mitään kummempaa ei tehtykään. No ehkä vähän muisteltiin sitä, miten 15 vuotta sitten vietimme tuon miehentekeleen kanssa ensimmäistä vappua yhdessä, siitä asti on pidetty yhtä. :)

Yritin syödä illalla jäätelöä. Minulla oli sinnikäs seuralainen.
Vappuaatto aloitettiin kauppareissulla ja BodyPumpilla. Jotenkin tuntui, ettei Pumpissa meinannut kulkea millään, kauhean tahmaista menoa. Silti olo oli mainio ja varsin virkistynyt sen jälkeen. Tänään sen on sitten tuntenut vähän joka puolella. Jännä kyllä tämä nykyinen ohjelma, aiemmin ei lihaksiin särkenyt yhtään pumppi-tunnin jälkeen,  tämän ohjelman kanssa jonkinlaisia tuntemuksia on ollut joka tunnin jälkeen.

Tänään näytti siltä, että upeasta ilmasta huolimatta mihinkään ei tule lähdettyä, minulla oli suorastaan surkea aamu, olin kiukkuinen ja väsynyt. Anopin lihapatojen, videovuokraamon ja hetken lepäilyn jälkeen keräsimme itsemme ja lähdimme kaivelemaan lasten polkupyörät varastosta. Esikoinen ei ole vielä lämmennyt  apupyörien poisottamiselle, mutta niitä korotettiin nyt sen verran, että tasapainoa joutuu harjoittelemaan. Tehtiin pieni lenkki lähimaastossa ja jossain vaiheessa sitten keksin ehdottaa hirveää kyytiä polkevalle esikoiselle, että katsotaan kumpi menee kovempaa, sinä pyörällä vai äiti juosten.


Eihän sitä juoksua paljon tullut, mutta kivasti siinä sai sykettä ylöspäin ja ennen kaikkea mieltä ylöspäin. :) Lapsia nauratti kauheasti, loppujen lopuksi piti juosta vähän kummankin kanssa. Tästä innostuneena kaivoin kotona vielä XBOXin esille ja pelasin tunnin verran Your Shape-peliä. Se olikin yllättävän hauskaa, en ollut pelannut sitä varmaan vuoteen. Mätkin tiiliä, pumppasin palloja, pyörittelin hula-vannetta, hypin narua, tein core-harjoituksia ja treeniohjelmia käsille, enkä edes ehtinyt kuin raapaista pintaa. Pitää pelata tuota jatkossa vähän useammin, sillä saa hien pintaan ja monipuolisen treenin ihan omassa olkkarissa. Tässä pelistä vielä mainosvideo:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät! :)