Sivut

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

"Ei tänne olla tultu nynnyilemään."

Minulla oli tänään puolenpäivän treenit sovittuna PT:n kanssa, whii. :) Halusin olla hyvässä terässä tällä kertaa, joten vähän jännitti etukäteen miten ehdin hoitaa ruoka-asiat niin että saan tankattua tarpeeksi ennen treenejä. Aamupäivä meni nimittäin enemmän tai vähemmän lasten tulevassa päiväkodissa tutustumassa eskariin... Onneksi sieltä pääsi sen verran ajoissa pois, että ehdin syödä ja polkaista alkulämpäksi salille.

Halusin samalla uuden saliohjelman, Karo oli tehnyt sen valmiiksi tälle kerralle. Ei siis ollut minkäänlaista hajua, mitä mahdan joutua tekemään. Treeni alkoi maastavedolla, jota en ihan hirveästi ollut aiemmin tehnyt. Siis Pumpissa toki, mutta en isolla tangolla. Treeni oli edelleen tehty pudotussarjoilla, joissa toistojen määrä väheni sitä mukaa mitä painot nousivat. 20 kg tankoon laitettiin ensimmäisellä kierroksella 10 kg päätyihin, viimeisellä kierroksella yhteispaino taisi olla 50 tai 60 kg. Hitsi kun en muista mitä sinne lisättiin. X) Viimeisessä sarjassa suurin haaste oli se, että en meinannut saada tankoa pysymään käsissä ja oli pakko pitää pieniä taukoja. Se mokoma vaan lipsui! Eikä mulla tietenkään ollut hanskoja, saati sitten vetoremmejä joista olisi varmasti ollut apua.

Seuraava iso haaste oli vatsatreeni, hoovereita sivukosketuksilla käsi-käsi-jalka-jalka, kolme kierrosta ja toistojen määrä nousi... Karo teki tämän rääkin solidaarisuudesta yhtä aikaa mun kanssa, ei ollut ihan helppoa meinaan. Jälkeenpäin kyllä mietin että en varmaan olisi huomannut vaikkei olisi tehnytkään, minulla on näköjään tapana keskittyä tiukkoihin sarjoihin niin täysin, etten näe tai kuule mitään muuta kuin ohjeet siitä mitä pitää tehdä. Tekniikan pitämisessä oli tekeminen ja ekalla kierroksella tuntui että just ja just jaksaa ne toistot mitä käskettiin tekniikan pettämättä ja tästä pitäisi vielä toistoja nostaa?? Mutta kyllä ne menivät. Kaivoin esille vanhan mantrani jonka lanseerasin itselleni alunperin kuopuksen synnytyksessä. "Ei tänne olla tultu nynnyilemään!" Raivolla loppuun asti. Tätä asennetta muuten tarvittiin ihan useamman kerran treenin aikana. ;)

Asenne on hassu juttu. Juteltiin siinä tauoilla, että minullakin on liikunnan suhteen ollut asenne, että jos sen kanssa voi päästä vähän helpommalla niin mieluummin sitten mennään vähän helpommalla. Vasta viime vuosina olen huomannut että voin ylittää itseni ja miten upealta se tuntuu, kun löytää itsestään uusia ulottuvuuksia. Siinä mielessä joskus on haitallista jos todetaan että "ei tarvitse tehdä kuin 10 toistoa", teen tasan ne kymmenen ja siinä se, vaikka olisi ollut paukkuja enempäänkin. On vaatinut ihan kunnollista päänsisäistä työstöä, että saan itseni olemaan luovuttamatta liian aikaisin.

Tämä oli koko kropan treeni, ihan siksi koska suurimmaksi osaksi käyn kuitenkin ryhmäliikuntatunneilla ja pumpissa. Viime aikojen motivaatio salikäynteihin ei ole oikein riittänyt että kaksijakoinen ohjelma olisi kannattanut. Treeni sisälsi jalkoja prässissä kunnon painoilla ja askelkyykkyjä smithissä, jäätävän karmean olkapääsarjan ja ojentajia ja hauiksia, rintaa ja selkääkin sopivasti. Penkissä sain kerrankin sarjat tuntumaan kunnolla ja menemään perille, kun tekniikka oli tarkistettu.  Pukkarin puolelle hoippuessani tärisi koko nainen ja kotiin polkeminen oli melkoisen.. hapokasta etten sanoisi. :) Ans kattoo kävelenkö, tai nostanko mitään huomenna. :D

Illalla hoidin venyttelyt siinä samalla kun kylvimme pihalle salaatteja. Luultavasti kuukauden päästä meidän ei enää tarvitse ostaa salaattia ennen lokakuuta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät! :)