Sivut

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kokemus se tämäkin

Arkielämäni on edelleen jokseenkin sotkuinen ja en oikeastaan malttaisi odottaa että pari viikkoa kuluu ja asiat selkenevät. Tämän vuoksi olen yrittänyt pitää viikonloput niin stressittöminä ja leppoisina kuin mahdollista. Tälle viikonlopulle oli luvassa yhdessäoloa perheen kanssa, treeniä, ulkoilua, kirpputoritavaroiden kokoamista ja ylipäänsä lepäilyä. Lauantaille olin ajatellut Zumba Toningia ja sunnuntaille Sh'bam & CXWORX -comboa. Lauantain Zumba käytiinkin ja se oli taas kerran melkoisen hauskaa.

Lauantai-ilta kuitenkin muutti suunnitelmat kohtuullisen radikaalisti, kun lastenhuoneesta kuului tömäys. Menin katsomaan mitä tapahtui ja löysin pienen poikani makaamasta lattialta, enkä saanut häneen mitään kontaktia. Sisarensa kertoman mukaan poika oli pudonnut kerrossängyn yläsängystä, jossa leikkiminen on ehdottoman kiellettyä. Poika ei alkanut virota herättelyllä, joten ambulanssi oli soitettava. Hätäkeskukseen soittaessani alkoi onneksi tulla itkuakin jo ja tajunta alkoi palata pikkuhiljaa. Ambulanssi tuli nopeasti ja lähdimme keskussairalaan näytille ja loppujen lopuksi jäimme sinne yöksi. Aivotärähdyshän se, ilmeisesti oli myös laskeutunut lattialle niin että ilmat olivat tulleet pihalle. Yö meni melkoisen levottomissa merkeissä, ensin odotimme ensiavussa neljä tuntia osastolle pääsyä. Itse pääsin nukkumaan sairaalan lattialle (sain ihkun vaaleanpunaisen sairaalapyjamankin!) vasta kahdentoista maissa yöllä, herätäkseni puoli neljältä siihen että poika oksentaa. Ja uudelleen neljältä. Ja viideltä. Aamulla pienen vointi oli jo hurjasti parempi, on ollut oma vilkas itsensä ja toipunut käsittämätöntä vauhtia. Ei olisi itseasiassa millään halunnut lähteä kotiin, olihan sairaalassa kivoja pleikkaripelejä, DVD:itä joita ei ole kotona, leluja joita ei ole kotona ja paaaaaaljon pillimehua. Tehdyt tutkimuksetkin olivat tasoa katsotaan lampulla silmiin ja pyydetään puristamaan kättä, joten mikäs siinä pienen ollessa, kun vointi oli kohentunut. :) Iltapäivällä pääsimme kotiin, ja olen ollut niin poikki koko illan, etten ole oikein saanut mitään aikaiseksi.

Eilinen oli tähänastisen elämäni ehdottomasti pahin säikähdys. Kun omalla lapsella on akuutti hätä, näköjään järkevästä ihmisestä tulee äkkiä sekoileva kummajainen, joka ei muista asuuko rivitalossa vai omakotitalossa ja mikähän se osoite olikaan. Eikä muuten ihan heti muistanut edes hätänumeroa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, poika lupasi ettei enää leiki cowboyta muuten kuin lattialla. Ja K-SKS:n lastenosastolla on aivan ihanaa ja huolehtivaa väkeä töissä. :) Mutta nyt tämä lähtee nukkumaan ja aikoo nukkua kunnolla. 


4 kommenttia:

  1. Voi kamala :o Onneksi ei käynyt mitenkään pahemmin!

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut hurja tilanne! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli :( En kyllä ihan heti toivo että vastaavaa tulisi vastaan, mutta minkäs näille voi. Lapsille välillä sattuu ja tapahtuu.

      Poista

Kommentit piristävät! :)