Sivut

lauantai 19. tammikuuta 2013

Sanoista tekoihin

Pikkuhiihtäjät suoralla. "Minä kyllä voitan!"
ja sisältä ladulle. Pakkasimme lounaan jälkeen koko perheen suksineen autoon ja ajoimme vähän matkan päähän hiihtomaahan. Anoppi oli ystävällisesti laittanut suksieni pohjat uusiksi, sain kattavan selityksen sekä mieheltäni että anopiltani siitä mitä niille oli tehty, millaisella hiekkapaperilla ja mitä sitten. Minä nyökkäilin kiltisti ja olin kiitollinen, kun en noista suksista mitään ymmärrä. Edellisen kerran olen ollut suksien päällä OKL:ssä, joka tekee siis pyöreästi 11-12 vuotta taukoa. Periaatteessa olen inhonnut hiihtoa syvästi koko pienen elämäni. Vasta viime aikoina on alkanut tuntua siltä että voisihan sitä, ehkä?

Yllättävän nopeasti sain juonesta kiinni. Otimme jonkin aikaa testivetoja lyhyellä suoralla, lasten ajatus kilpailemisesta oli se, että äiti pysähtyy ja odottaa aina sen aikaa kun he pääsevät kaaduttuaan takaisin ylös ja sitten vasta jatketaan. x) 

Lähdimme menemään yhtä latua pitkin, mies meni edeltä esikoisen kanssa joka sai jo jonkinlaista vauhtiakin aikaiseksi, minä tulin nuoremman kanssa perästä suurinpiirtein 2 m/min tahtia. Eli melkoista hipsuttelua. Pariin otteeseen mietin viime aikojen uutisointia lapsista laduilla, mutta aika kivasti kanssahiihtäjät meidät kiersivät ja aika monelta heltisi hymykin, kun katsoivat pienen etenemistä. Pienen, joka vielä kommentoikin koko ajan menoaan. Poika on alkanut puhua vasta n. 3,5-vuotiaana ja voi pojat sitä puhetta nyt sitten riittääkin. Papatus kävi koko matkan ajan. :D Loppujen lopuksi olimme hiihtämässä tunnin. Ensi kerralla otetaan makkarapaketti mukaan, sen verran kiva kota oli nuotiomahdollisuuksineen tuolla hiihtomaassa.

Suksia ei näy, mutta on ne siellä!
Tykkäsin, ja menen uudelleenkin! :)

1 kommentti:

Kommentit piristävät! :)