Sivut

lauantai 22. joulukuuta 2012

Uutta LesMillsiä

Operaatio kevennetään treenejä loppuvuoden ajaksi on sujunut hyvin. Vähän liiankin hyvin. Toki tässä joulunalusajalla on ollut kaikenlaista muutakin juoksua, joten ihan hirveästi ei ole ollut sitä treenirauhaakaan.

Viime viikonloppuna kävin katsomassa jotain äärettömän suloista, 5-vuotiaan tyttäreni tanssiesitystä. :) Pikkuneiti on käynyt puolitoista vuotta lastentanssissa ja rrrrakastaa tanssituntejaan. Tällä kertaa tanssiopiston joulunäytös oli sijoitettu tavaratalon tapahtumia kuvailevaksi. En varmaan koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä miten mielikuvitusrikkaita tanssinopettajat ovat, tanssiesitykset olivat aivan upeita. Pienten ryhmä oli viimeisenä, he olivat tonttuja jotka hipsivät lavalle mallinukkien joukkoon ja tanssivat heidän kanssaan. Ja veivät siinä samalla kaikkien sydämet, kun sisääntulo lavalle tapahtui lavan takaosasta, verhojen alta. :) Niin suloista. :) Tämän suloisuuden vuoksi sunnuntain perinne-Pump jäi välistä, mutta pilatekseen sentään ehdin.

LesMillsin ohjelmat ovat taas vaihtuneet, viime viikolla käytiin kokeilemassa Sh'bam. Se tuntui vähän sekavalta. Edellisestä ohjelmasta tykkäsin ihan hirveästi zombeine kaikkineen, tästä ei ensimmäisellä läpikäynnillä saanut paljon irti. Paitsi tietysti nyt hikeä. :) Toki noissa menee aina kerta tai pari, ennen kuin ohjelmasta pääsee niin jyvälle että siitä saa kaiken irti. Tällä viikolla oli tarkoitus käydä toisen kerran testaamassa, mutta tunti oli peruttu, joten eipä sitten.

Perjantaina karkasin töistä niin aikaisin kuin vain pystyin. Itseasiassa koko tämän viikon otin ahkerasti pois ylityötunteja sieltä täältä, joka kummasti helpotti stressiä. Kotimatkalla poikkesin hakemassa joulukuusen (ja allergialääkettä, koska viime jouluna huomattiin, että olen allerginen joulukuusille. Silti sellainen on saatava, koska joulu.). Tunsin taas itseni varsin hyvin varustautuneeksi kun yritin ährätä parimetristä joulukuusta autoon pukeutuneena hameeseen, sukkahousuihin ja korkokenkiin... Mutta menihän se kohtuullisen pienellä vaivalla, onneksi kuusi oli pakattu nätisti sukkapukuun.

Iltapäivällä kävin testaamassa uuden BodyPumpin, ja tykkäsin! Kumma kyllä suosikiksi nousi jälleen askelkyykky-biisi, jossa oli jokseenkin upea kehittely niihin kamaliin ihaniin hyppyihin lopussa, jotka varmistivat että jaloista otetaan todellakin kaikki irti mitä vaan voidaan saada. :) Hauikset tehdään kuulemma ensimmäisen kerran koko pumpin historiassa ilman tankoa. Itse otin 4kg käsipainot joilla sai ihan kiitettävän poltteen aikaiseksi niilläkin. Aika mielenkiintoista vaihtelua taitaisi saada hauistreeniin, jos tekisi joka toisen pumpin hauikset tangolla ja joka toisen käsipainoilla (ne pitäisi tehdä kiekoilla, mutta meidän salilla olevia kiekkoja on lähes mahdotonta pitää käsissä järkevästi).

Tänään meillä on siivottu ja leivottu. Miehen syntymäpäivä on huomenna, joten tämän vuoksi on järjestettävä vähän ekstraa vielä juuri ennen joulua. :)

2 kommenttia:

  1. Toivottavasi tuo uusi Sh'Bam ei ole kauhea pettymys edelliseen verrattuna, ku tykkäsin edellisestä ohjelmasta tosi paljon! No pääsen testailemaan sitä ensi vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän siitäkin ala tykätä kun pääsee testaamaan useammankin kerran. :) Mutta edellinen ohjelma oli kyllä huippu!

      Poista

Kommentit piristävät! :)