Sivut

torstai 13. joulukuuta 2012

Unless you puke, faint or die...

Eilen oli melkoisen lennokas päivä. Töistä suoraan salille treenaamaan pt:n kanssa, sieltä lasten kerhon joulupolulle, siitä hetken levähdyksen jälkeen katsomaan Hobittia. Lapset pääsivät keskellä viikkoa äitini luo yökylään, voi sitä riemua!

Treeni alkoi suorastaan loistavasti. Lähdettiin tekemään tuttua saliohjelmaa, mutta vähän joka liikkeeseen Karo totesi "no tähän laitetaankin sitten lisää painoja". Oli aivan mahtava tunne keskittyä täysillä pelkkään tekemiseen, kun toinen tsemppasi vieressä, vahti että tekniikka pysyy kunnossa, vaihtoi painoja sarjojen välillä ja laski toistot. Huomasin ylittäneeni itseni vähän jokaisen sarjan jälkeen.Vatsoissa tehtiin vielä ekstroja, jonka ansiosta tänään tuntuu mukavaa pientä aristusta ja luulenpa että huomenna voi tehdä nauraminen suoranaisesti kipeää. Joskus ennenkin kylkien treenaaminen on pistänyt päässä vippaamaan, sivutaivutuksissa  on saattanut tuntua pyörrytystä. Tällä kertaa se sitten alkoi tosissaan häiritä. Aluksi yritettiin tehdä kylkikiertoja mutta se tuntui ilkeästi selässä. Sivutaivutuksissa alkoi ihan tosissaan huipata ja oli pakko pitää tuumaustauko. Pukuhuoneesta puolet palautusjuomasta huiviin ja taas jatkui treeni. Prässi oli ollut varattuna joten vasta loppupuolella päästiin sinne asti, siellä väänsin oikein kunnon sarjan jaloille ja sen jälkeen näkyikin tähtiä. Ja se ei lähtenytkään siitä helpottamaan, joten hetken istumisen jälkeen päätettiin jättää treeni siihen sillä kertaa. Otin vähän aikaa lukua pukuhuoneen puolella ennen kuin lähdin kotiin, loput palautusjuomasta ja vähän proteiinipatukkaa päälle auttoivat sen verran että olo alkoi kohentua.

Näkeehän sitä välillä sitä uhoamista, että tänään treenataan siihen asti kunnes kaikki oksentaa, mutta en ole kyllä itse yhtään sitä mieltä että se olisi järkevää. Lihastärinä ja tuntu että jotain tehty on parasta treenin jälkeen, mutta tarvitseeko sitä överiksi vetää kun vähemmälläkin saa tuloksia? Vaihdoimme tänään Karon kanssa vielä sähköposteja ja sieltä tuli ihanan suoraan viesti että joko syöminen, nukkuminen tai liian tiukat päivät ovat syynä siihen että taju meinasi lähteä, eli perusasioissa on jotain pielessä. Myönnän, että ihan jokaisessa osa-alueessa on parannettavaa. Syöminen on varmaankin helpointa pistää kuosiin ja se aika hyvin sitä onkin, mutta nukkuminen on välillä turhan vaikeaa ja työstäni en edes aloita... Äkkiseltään voisi ajatella että enhän minä noille mitään voi kun tilanne on mikä on, mutta kuka sitten voi? Noh, treenejä kevennän loppuvuodeksi ja nämä kaksi muuta vaativatkin sitten vähän toisenlaista käsittelyä...

Vaikka treenin loppu olikin onneton, olen silti tosi tyytyväinen treeniin ja siihen mitä sain aikaan. Tänään ihan jokaisessa treenatussa kehonosassa tuntuu jomotusta. <3 Onneksi tilaisuus revanssiin tulee vielä ja seuraavalla kerralla menee paremmin. :)

Ennen Hobittia yritin vielä hoitaa sitä rentoutumis-puolta ja kävin saunassa lojumassa kissojen kanssa sillä aikaa kun mies vei lapsia äidilleni ja hoiti asioita. Tasainen 60 asteen lämpö ilman löylynheittoja on ollut lempitapani relata niin kauan kuin meillä on sauna ollut (eli ei kovin kauaa edes), erityisesti kuopusta odottaessani lojuin siellä vähän joka ilta. Sillä jaksoi ilta-yhdeksän elokuvanäytöksen ja kolmen tunnin Hobitti-leffan. Joka kyllä oli ihan sen arvoinen, noin vinkkinä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät! :)