Sivut

tiistai 6. marraskuuta 2012

Laihduttamisesta, kehonkuvasta ja häpeästä

Ostin eilen junamatkan lukemiseksi kaksi hyvinvointiaiheista lehteä. Me Naiset Sportia olen lukenut aiemminkin, mutta kg-lehti oli minulle uusi. Tämä lehti näyttäisi keskittyvän lähes yksinomaan painonpudotukseen, ostin sen lähinnä koska kannen perusteella siinä näytti olevan mielenkiintoista luettavaa. Yksi kiinnostavista artikkeleista oli "Häpeä estää hoikistumasta". 

Lehti ei pettänyt, sieltä löytyi erittäin paljon ajattelemisen aihetta, suurimmat kolahdukset tulivat juurikin tuota häpeä-aihetta käsittelevästä artikkelista. Pohjana siihen oli käytetty  Hannele Harjusen Jyväskylän yliopistossa tarkistettua väitöskirjaa, jonka aiheena oli suomalaisten naisten kokemuksia lihavuudesta. Artikkelin on kirjoittanut Kyösti Niemelä, ja löytyy siis kg-lehdestä #5/loka-marraskuu.

Itsessäni olen huomannut kovinkin monijakoisia ajatuksia suhtautumisessani omaan vartalooni. Toisaalta minua inhottaa peilikuva, erityisesti silloin on pala kurkussa jos vieressä on atleettinen ja hoikka ihminen, oma olo on kuin virtahevolle. Toisaalta taas, ryhmäliikuntatunneilla hakeudun ylpeästi eturiviin, ihailen peilissä vilahtelevaa ojentajaa ja ihan omalla työllä muodostettua yläkroppaa, tai keikutan pebaa reilusti tanssillisilla tunneilla ja nautin siitä. Salilla tai BodyPumpissa ota välillä ylpeästi isommat painot, välillä taas tunnen itseni huijariksi. Miten minunkokoiseni voi tehdä näin isoilla painoilla tätä kun vieressä hoikempi nainen tekee puolet pienemmillä? Monesti ärsyttää lukea laihdutusblogeja, kun toiset saavat senttejä ja kiloja hienosti pois, ja minä vain jumitan pääsemättä eteenpäin. Yhteistä näille kaikille on jonkinoloinen häpeä. Joko sen olemassaolo, tai sitten sen tietoinen työntäminen taka-alalle.

"Ihminen peilaa minuuttaan jatkuvasti muihin. Häpeä syntyykin nimenomaan siitä, miten koemme toisten suhtautuvan meihin. Jos uskoo ihmisten esimerkiksi ajattelevan, että "sinulla ei ole itsekuria", seurauksena on ahdistus. -- Negatiivinen minäkuva ja häpeä kaatavat bensaa toistensa liekkeihin. Jos ihminen suhtautuu itseensä kielteisesti, hän näkee muut helposti tuomitsevina."

Niinpä. Tiedätte varmaan sen vitsin ranskalaisesta, saksalaisesta ja suomalaisesta jotka löytävät norsun ja kukin kohtaa tilanteen eri tavoilla? Saksalainen miettii, miten norsusta saisi eniten tuottoa, ranskalainen miettii, miten sen parhaiten laittaisi ruoaksi ja suomalainen miettii, mitähän tuo norsu minusta ajattelee. Tätä samaa kuvaa ruokkii oma rakas mediammekin. Hymähtelin taannoin keltaisen lehdistön repimiä otsikoita presidenttiparin vierailusta Norjassa, jossa päiviteltiin miten Norjassa ei keskitytä olennaiseen, niinkuin siihen miten rouva Haukio pukeutuu. Jatkuvasti saamme nähdä "LUE MITÄ MEISTÄ PUHUTAAN VENÄJÄLLÄ!" -otsikoita. Se ajattelutapa on niin perisuomalainen ja niin kieroutunut. Ei pitäisi olla mitään väliä sillä, mitä toiset meistä ajattelevat. Tärkeämpää olisi kohdella kaikkia kunnioittavasti ja arvostavasti.

Tunnistan aivan täysin tuon negatiivisen minäkuvan ja häpeän ilkeän noidankehän, jossa kissa jahtaa omaa häntäänsä saamatta sitä koskaan kiinni. Kuinkahan monta kertaa olen itsekin kuullut niitä kommentteja, jotka kaikessa hyväätarkoittavuudessaankin ovat sisältäneet sen piiloviestin, että olisin jollain tapaa parempi, jos olisin laiha. Monta. "Häpeä saa toimintakyvyttömäksi, mikä tekee siitä vaikeasti työstettävän ongelman." Ei siis ihme, että häpeää poteva ei meinaa saada laihdutettua tai ei koe muuten kehittyvänsä. Syyllisyyttä tunteva ihminen jättää seuraavalla kerralla toisen annoksen herkkuja ottamatta, kun taas häpeää poteva kokee itsensä niin arvottomaksi, että alkaa vetää kaksin käsin lisää kun on niin huono ja arvoton. Tunnistan. Ja tunnustan.

Samalla voin todeta, että vahvuuteni häpeän voittamisessa on se, että näen itsessäni paljon hyvää. Ylimääräisistä kiloista huolimatta olen ylpeä siitä mitä olen lihaskuntoharjoittelulla saanut aikaan, yritän jatkossakin keskittyä enemmän näihin puoliin ja työntää häpeän taka-alalle entistä useammin. Ensi viikolla pääsen vihdoin pt:n kanssa juttelemaan ravitsemuksesta, toivottavasti sen jälkeen pystyn paremmin hallitsemaan myös tätä älytöntä syömistä, joka ei ole tällä hetkellä balanssissa. Ehkä sieltä silloin tulee myös niitä tuloksia?

Tunnistatko itseäsi näistä ajatuksista?

4 kommenttia:

  1. Itsessäni tunnistan sen muihin vertailun. Tuntuu joskus, etten millään riitä itselleni sillä muut tuntuvat aina vaan olevan parempia kuin minä...

    VastaaPoista
  2. Älyttömän hyvää pohdintaa täällä!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät! :)