Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Hullu, hullumpi, BodyCombat

Minulla on Combatiin jokseenkin viha-rakkaus -suhde. Keväällä ja kesällä kävin useammankin kerran mutta syksyllä se jäi kokonaan. Combat on sen verran rankka laji etten olisi sitä jaksanut Superdieetillä ollessani (tosin silloin nyt ei meinannut jaksaa paljon muutakaan), nyt ei vaan ole tullut käytyä. Paitsi tänään sitten.

Totesin tunnin jälkeen, että "Hei minä olen Marnie, ja minulla on aineenvaihdunta!". Suorastaan valuin hikeä, sitä tippui pisaroina pitkin mattoa vatsabiisissä. Ja tämä on oikeasti aika harvinaista, kun aineenvaihdunta on Tanita-mittauksen mukaan näin kolmekymppisenä viisikymppisen tasolla... Hämmästyttävää kyllä, en meinannut kovin pahasti kuolla sinne tunnille, vaikka joka ikinen kerta kun tunnille menen, hoen itselleni että olen ihan hullu kun tällaiseen lähden vapaaehtoisesti. Oikeasti luulin että vielä olisi pari rankinta biisiä jäljellä kun vetäjä komensikin lenkille ja mattoja hakemaan. Melkoinen voittaja-fiilis!

Kokeilin viikonloppuna Zumba toningia, eli käytännössä zumbaa käsipainoilla. Tunnin ohjaajasta ei ottanut ihan selvää oliko hän ärsyttävä vai mahtava, loppujen lopuksi päädyin siihen että hän oli aivan mahtava Let's Zumba -huudatuksineen kaikkineen. :) Siinä ei auttanut kuin jatkaa vaikka kuinka sattui, kun toinen katsoo suoraan kohti ja vinkkaa silmää ja käskee jatkamaan. Tykkäsin, ja menen uudelleenkin.

Viime viikkoon olin tosi pettynyt, en käynyt kuin kerran Pumpissa ja kerran Zumbassa. Puolet olisi pitänyt saada lisää. En edes päässyt sunnuntain perinne-comboon pump&pilatekseen kun auto tekee tepposiaan. Siitäkin suivaantuneena otin tällä viikolla härkää sarvista näin heti maanantaina. Keskiviikolle kaavailin Pumpia ja Sh'bamia, perjantaille ehkä jompikumpi, lauantaille Zumba Toning ja sunnuntaille Pump ja pilates. Aina saa suunnitella?

Loppuun vielä pirullinen kuva viime viikonlopun Halloween-kekkereiltä. Välillä on ihan terveellistä leikkiä naamiaisleikkejä. :) Hauskaa halloweenia!


2 kommenttia:

  1. Itse kyllästyin combattiin. En tiiä miksi, jotenkin tuli vaan stoppi etten vaan jaksa käydä niillä tunneilla enää...

    Pitäis ehkä joskus taas kokeilla et innostuisinko taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu virkistää :) Minullakin menee kausittain ne tunnit millä käyn, ainoa laji johon en tunnu kyllästyvän millään on BodyPump :)

      Poista

Kommentit piristävät! :)