Sivut

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ekopäivä



First things first = kaksi työpäivää lomaan!! 

Lähestyvän loman kunniaksi en näköjään osaa suunnata salille työpäivän jälkeen, vaan kampaajalle. Kieltämättä kyllä hiusten leikkausta tarvittiinkin, tukka oli kasvanut jo komeasti ulos muodostaan. Sitäpaitsi, jälleen kerran itsestään huolehtiminen kuuluu olennaisena osana hyvinvointiin ja siksi siitä kannatta blogata. Seli seli, oikeasti taas selittelen miksi en ole jaksanut käydä salilla kunnolla. Kohta siihen tulee poikkeus kun loma alkaa, opettelen liikuntarutiinini uudelleen. :) Sitäpaitsi kävin menettämässä Stadium-neitsyyden ja löysin sieltä uuden treenipaidan (ja miehen kommentti kotona tietysti perinteinen "TAAS uusi treenipaita, eikö sulla jo näitä ole...?")!

Olen puolivahingossa ajautunut käyttämään Hiushuone Korennon palveluita. Lähinnä siksi, että luottokampaajani vaihtoi liikettä ja seurasin häntä. Pakko sanoa, että olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen vaihtoon, Korennossa käytetään ekologisia hiustenhoitotuotteita, ja oma kampaajani on nyt opiskellut työnsä ohella ekokampaajaksi. Mitään erityistä luomu/ekologisuus-herätystä en ole koskaan saanut, pikkuhiljaa olen huomannut joidenkin valintojen kääntyvän kestävämmän kulutuksen suuntaan. Vauvoilla meillä on käytetty kestovaippoja, poisheitettävät keittiön tiskirätit ovat vaihtuneet bambulangasta itse neulottuihin, kauppakassit ovat kestokasseja ja niin poispäin. Pieniä asioita. Ekologisiin tuotteisiin on ollut mielenkiintoista tutustua myös hiustenhoito- ja kosmetiikkapuolella, pitäisi jatkaa niihin tutustumista edelleen. Jotain tuotteita sieltä on tullut jo nyt kotiin. Korennolla on muuten kauniit nettisivut täällä.

En yleensä värjäytä hiuksiani, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Hiukset leikattiin muotoonsa ja hulluteltiin vähän. Luonnostaan mukavasti kihartuviin, nyt kesäilmasta innostuneisiin hiuksiini laitettiin vähän kihara-ainetta, fööni ja hiusten rypistelyä, lopuksi vahaa... lopputulos siansikkarakiharat. :D


Poistuin kampaajalta virkistyneenä ja hihitellen kiharaiselle kuontalolleni. Ja aika varattuna lapsille hiustenleikkuuseen seuraavaksi viikoksi. Kotimatkalla kävin hakemassa lähiruokapiiriltä tilatut tuotteet. Hiivaleipäjauhoja, mannaryynejä, kananmunia, naudan jauhelihaa ja ekstrana luomunakkeja jotka nappasin hetken mielijohteesta mukaani. Nam.


2 kommenttia:

Kommentit piristävät! :)